|
Ekologinen suunnittelu pienentää Schneider Electricin tuotteiden ympäristövaikutuksia, joten se hyödyttää myös yrityksen asiakkaita – ja planeettaamme Tausta Euroopassa on eniten – ja kehittyneimpiä – säädöksiä ja lakeja ympäristövaikutuksia koskien. Tällä hetkellä tärkeintä on energiankulutus, mutta esiin on nousemassa myös pyrkimyksiä vaikutusten pienentämiseen muiden välillisten vaikutusten kautta, kuten vaarallisten aineiden rajoituksilla, jätteidenkäsittelyn rajoituksilla sekä energiankulutuksen rajoituksilla.
|
Tästä syystä Euroopan unioni sääti vuonna 2005 direktiivin, jonka tarkoituksena on kannustaa ympäristöystävällisten tuotteiden kehitystä. Tämä direktiivi energiaa käyttävien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista pyrkii kannustamaan ekologiseen suunnitteluun yksityissektorin tärkeillä aloilla. Direktiivi jopa määrittää joidenkin tuotteiden ympäristövaikutustavoitteet.
Schneider Electricin ajattelutapa
Vaikka Schneider Electricin tuotteet eivät varsinaisesti kuulu tämän direktiivin alaan, se soveltaa yleisesti ekologisen suunnittelun periaatteita kaikissa kehitystoiminnoissaan. Lisäksi se pyrkii kertomaan tuotteidensa ympäristövaikutuksista tuotteiden ympäristöprofiileilla (PEP).